Till startsidan

Ruotsin vaalijärjestelmä

Ruotsin vaalijärjestelmä perustuu yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen.

Vaalien tulee olla vapaita, salaisia ja suoria. Vaalitapa on suhteellinen. Tämä tarkoittaa sitä, että puolueen edustajapaikat esimerkiksi valtiopäiville jaetaan suhteessa puolueen vaaleissa saamaan äänimäärään.

Ruotsin vaalijärjestelmään kuuluu vaaleja ja kansanäänestyksiä. Vaalien ja kansanäänestysten järjestämistä säätelevät vaalilaki ja -asetus, laki kansanäänestyksistä sekä tietyt muut lait.

Yleiset vaalit

Valtiopäivä-, kunnallis- ja maakäräjävaalit järjestetään joka neljäs vuosi syyskuun toisena sunnuntaina. Europarlamenttivaalit järjestetään Euroopan unionin kaikissa jäsenmaissa huhti-heinäkuun aikana joka viides vuosi. Vaalipäivä on Ruotsissa aina sunnuntai.